Vanhoja postauksia tämäkin, siirretty toisesta blogistani.
Kävin tuossa muutama päivä (tammikuu 2014) sitten kurkkaamassa pienen
lankarullan blogia, otsikolla "kirjanmerkkejä" ja innostuin kovasti
niistä pienten ihmisten (= lasten) piirtämistä ihmishahmoista. siitä se
ajatus sitten lähtikin... Yön yli nukuttuani muistin, että toden totta
minullahan on omien lasteni pikku ihmiset ja kukkaset, ikuistettuina
patalappuihin ja -kintaisiin. Kun siis lapset olivat pieniä, ehkä siinä
kahden ja kolmen vanhoja, tein molempien kanssa kummeille ja
isovanhemmille joululahjat.
Lapset
piirsivät paperille, josta minä sitten kalkiopaperin (mikä sana?)
avulla jäljensin kuvan kankaalle ja lopuksi neulan ja langan avulla
ompelin ääriviivat niin, että varmasti pysyvät kankaalla. Lopputulos
oli kerrassaan hellyttävä ja toki oli jätettävä myös itsellemmekin yhdet
taideteokset.
Mies
onnistui käyttämään kintaita ja patalappuja muutaman kerran ja eihän ne
nyt enään ole ihan priimat. Toisaalta, elämän jälkihän se niissä näkyy
ja onhan siitä jo likimain kaksikymmentä vuotta aikaa kun olemme ne
lasten kanssa tehneet. Nyt patalaput ja -kintaat ovat visussa tallessa
mutta, tarkoitus on taas saada ne esille. Aiemmin ne roikkuivat
patatelineessä.
Tässä siis idea,
jos jotakuta vaikka kiinnostaa toteuttaa tämä omien pikku ihmistensä
kanssa. Mielenkiinnolla jään odottaamaan, josko itse saisin tällaiset
omalta lapsenlapselta, sitten joskus aikanaan.
ja joskus vähän muidenkin. Kaikki tässä blogissa on enemmän tai vähemmän itse toteutettua. Toisinaan myös ohjeiden kera. Vain mielikuvitus olkoon rajana:)
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
torstai 7. huhtikuuta 2016
VANHAT KOTILIEDET
Ja taas postaus, joka siirretty toisesta blogistani (kirjoitettu vuonna 2014).
Kun tyttäreni muutti avomiehensä kanssa omakotitaloon, tilasin heille netistä vanhoja kotiliesiä ja kävimme yhdessä tyttäreni kanssa kehystysliikkeessä valitsemassa niihin sopivat kehykset. Nyt nämä taulut komeilevat heidän keittiössään vanhan sivusta vedettävän puusohvan yläpuolella. Kuvat ovat seinällä rinnakkain, vaikka ne tässä blogissani ovatkin allekkain.
VINKKI: Vanhoista lehdistä, julisteista (pojalle olen teettänyt taulun siten), levyistä (meillä tehty savikiekoista)ym. vastaavista saa kauniita ja yksilöllisiä tauluja. Kun kehykset ostaa vielä esim. ikeasta ei hinta päätä huimaa. Toki jos on valmis maksamaan hieman enemmän saa kehykset teettämällä yksilöllisempää.
Jälkikirjoitus 7.4.2016
Tyttäreni perheineen on laajentanut taloaan ja nämä taulut kadonneet laajennus projektin alta. Vieläkö pääsevät seinälle, se jää nähtäväksi.
Pitäisiköhän kysellä perään, jos vaikka omalle seinälle niitä mallailisi:)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)