Se on syksy 2014 nyt, vaikkakin ulkona lämpöasteita
päivisin lähempänä 20. Olen kuitenkin alkanut valmistautua niihin
koleampiin säihin kutomalla tyttärentyttärelle lämmintä ylle. Sehän on
meidän mummajen (meni ihan oikein) tehtävä, eikö? Alla siis ohje:
8-12 kuukauden ikäiselle lapaset peukalolla.
Luo
36 silmukkaa, jaa ne neljälle sukkapuikolle niin, että jokaisella
puikolla on yhdeksän silmukkaa. Kudo ensimmäisellä puikolla 2 oikein, 1
nurin, 2 oikein, 1 nurin, 2 oikein, 1 nurin. Kudo lopuilla puikoilla
samoin kuin ensimmäisellä puikolla. Kudo näin 24 kerrosta.
Jatka nyt työtä kutomalla aina oikeaa seuraavat 6 kerrosta.
Ota
ensimmäiseltä puikolta 6 ensimmäistä silmukkaa syrjään (laita silmukat
langan pätkälle odottamaan peukalon tekoa). Luo näiden syrjään otettujen
silmukoiden tilalle kuusi uutta silmukkaa ja kudo aina oikeaa seuraavat
14 kerrosta.
Kudo 2 oikein yhteen, 1 oikein neuletta koko kerros.
Kudo kaksi kerrosta oikein.
Kudo kaksi seuraavaa kerrosta 1 oikein, 2 oikein yhteen.
Kudo 2 oikein yhteen.
Vedä lanka jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja päättele työ.
Kudo
toinen lapanen muutoin samoin, mutta ota ne 6 silmukkaa peukaloa varten
kerroksen viimeiseltä puikolta (6 viimeistä silmukkaa).
Ja sitten ne peukalot:
Siirrä nyt
langanpätkälle siirtämäsi 6 silmukkaa kahdelle puikolle (3
silmukkaa/puikko). Luo peukalon reiän ympäriltä 6 silmukkaa, nekin
kahdelle puikolle (3 silmukkaa/puikko).
Kudo 10 kerrosta aina oikeaa.
Kudo 1 oikein, 2 oikein yhteen yksi kerros.
Kudo 2 oikein yhteen yksi kerros.
Vedä lanka jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja päättele työ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti