Ja aina vain näitä "takaumia" riittää, joten tässä taas yksi ohje siirrettynä toisesta blogistani.
Kirjoitettu lokakuussa 2014 ja nyt siis täällä. Toivottavasti myös tästä ohjeesta on joillekin iloa:)
Kun kuukausi (syyskuu 2014) takaperin kudoin tyttärentyttärelle nutun
jäi siitä reilusti lankaa yli, sillä alunperin tarkoitukseni oli tehdä
myös housut samasta langasta. En sitten näin toiminutkaan vaan kudoin
valkoisesta langasta housut
ja ajattelin käyttää loput langat toisen nutun tekoon. No, tytär kävi
kylässä tuossa viime viikolla ja pienokaisella oli kaunis musta
syyshaalari, johon mielestäni sopisi ehdottomasti suloiset
vaaleanpunaiset sukat ja tumput (myös myssy pienokaisella punertava).
Niinpä ryhdyin kutomaan sukkia ja tässä tulos ohjeineen. (Tällä kertaa hieman väljempänä kuin aiemmin kutomani sukat.)
SUKAT 9 kk:n ikäiselle
Lankana Primaveran teetee (75% merinovilla ja 25% silkki)
puikot nro. 3,5
Luo 36 silmukkaa ja jaa silmukat neljälle puikolle.
Sukan varren kudoin neljän säännöllä seuraavasti.
Kudo suljettuna neuleena,
4 kerrosta oikein.
4 kerrosta nurin.
4 kerrosta oikein.
4 kerrosta nurin.
4 kerrosta oikein.
4 kerrosta nurin.
4 kerrosta oikein
4 kerrosta nurin ja
vielä kerran 4 kerrosta oikein.
Toisin sanoen tein 4 X nurjan osion.
Aloita kantapään teko kutomalla nyt seuraavalta kerrokselta vain ensimmäisen puikon silmukat oikein ja käännä
työ, kudo tällä ja kerroksen viimeisellä puikolla nurjaa. Käännä työ ja
kudo taas nämä kaksi puikkoa oikein. Jatka kutomista näillä kahdella
puikolla samaan tapaan kunnes olet kutonut yhteensä 21 kerrosta.
Kudo oikea puoli vielä oikein. Aloita nurjalla puolella kantapääkavennukset seuraavasti:
Kudo 12 nurin, 2 nurin yhteen ja 1 nurin. Käännä työ.
Kudo
8 oikein. Nosta 1 silmukka kutomatta puikolle ja kudo 1 oikein. Vedä
kutomatta jätetty silmukka kudotun yli ja kudo 1 oikein. Käännä työ.
Kudo 10 silmukkaa nurin, käännä työ ja kudo 10 silmukkaa oikein. Käännä työ.
Kudo 9 silmukkaa nurin 2 nurin yhteen ja 1 nurin. Käännä työ.
Kudo
10 silmukkaa oikein. Nosta 1 silmukka kutomatta puikolle ja kudo 1
oikein. Vedä kutomatta jätetty silmukka kudotun yli ja kudo 1 oikein.
Käännä työ.
Kudo 12 silmukkaa nurin, käännä työ ja kudo silmukkaa 12 oikein. Käännä työ.
Kudo 11 silmukkaa nurin 2 nurin yhteen. Käännä työ.
Kudo 11 silmukkaa oikein. Nosta 1 silmukka kutomatta puikolle ja kudo 1 oikein. Vedä kutomatta jätetty silmukka kudotun yli.
Kantapään puikolla tulisi nyt olla 12 silmukkaa.
Poimi
nyt sukan sivusta 9 silmukkaa ja kudo seuraavien kahden puikon
silmukoilla nurjaa (kudo nämä samalle puikolle tai ota työhön mukaan
viides puikko ja pidä silmukat omilla puikoillaan).
Poimi sukan sivusta 9 silmukkaa omalle puikolleen.
Kudo kantapohjan silmukat oikein.
Kudo sivupuikolla 7 silmukkaa oikein, 2 silmukkaa oikein yhteen. Kudo seuraavien kahden puikon (= 18 silmukkaa) silmukat nurjaa.
Nosta sivupuikon
ensimmäinen silmukka kutomatta puikolle, kudo 1 silmukka oikein. Vedä
kutomatta jätetty silmukka kudotun yli. Kudo puikon loput 7 silmukkaa
oikein.
Kudo kantapohjan silmukat oikein.
Kudo 6 oikein, 2 oikein yhteen. Kudo seuraavien kahden puikon silmukat (=18 silmukkaa) nurjaa.
Nosta sivupuikon
ensimmäinen silmukka kutomatta puikolle, kudo 1 silmukka oikein. Vedä
kutomatta jätetty silmukka kudotun yli. Kudo puikon loput 6 silmukkaa
oikein.
Kudo kantapohjan silmukat oikein.
Kudo 5 oikein, 2 oikein yhteen. Kudo seuraavien kahden puikon silmukat (= 18 silmukkaa) nurjaa.
Nosta sivupuikon ensimmäinen silmukka kutomatta puikolle,
kudo 1 silmukka oikein. Vedä kutomatta jätetty silmukka kudotun
yli. Kudo puikon loput 5 silmukkaa oikein.
Kudo kantapohjan silmukat oikein.
Kudo 4 oikein, 2 oikein yhteen. Kudo seuraavien kahden puikon silmukat (= 18 silmukkaa) nurjaa.
Nosta sivupuikon ensimmäinen silmukka kutomatta puikolle,
kudo 1 silmukka oikein. Vedä kutomatta jätetty silmukka kudotun
yli. Kudo puikon loput 4 silmukkaa oikein.
Kudo kantapohjan silmukat oikein.
Kudo 3 oikein, 2 oikein yhteen. Kudo seuraavien kahden puikon silmukat (= 18 silmukkaa) oikein.
Nosta sivupuikon
ensimmäinen silmukka kutomatta puikolle, kudo 1 silmukka oikein. Vedä
kutomatta jätetty silmukka kudotun yli. Kudo puikon loput 3 silmukkaa
oikein.
Kudo kantapohjan silmukat oikein.
Kudo 2 oikein, 2 oikein yhteen. Kudo seuraavien kahden puikon silmukat (= 18 silmukkaa) oikein.
Nosta sivupuikon
ensimmäinen silmukka kutomatta puikolle, kudo 1 silmukka oikein. Vedä
kutomatta jätetty silmukka kudotun yli. Kudo puikon loput 2 silmukkaa
oikein.
Kudo sivupuikolle vielä 6 silmukkaa oikein kantapuikolta.
Kudo loput 6 silmukkaa kantapuikolta tyhjälle puikolle oikein ja vielä sivupuikon 3 silmukkaa oikein, tälle samalle puikolle.
Jos olet kutonut päällispuikkojen silmukat (= 18 silmukkaa) samalla puikolla, kudo ne nyt omille puikoilleen seuraavasti:
Kudo tyhjälle puikolle 9 oikein ja taas tyhjälle puikolle 9 oikein.
"Kudo kahdella sivupuikolla oikein ja kahdella päällispuikolla nurin seuraavat 4 kerrosta.
Kudo kahdella sivupuikolla oikein ja kahdella päällispuikolla oikein seuraavat 4 kerrosta."
Kudo näitä " " kerroksia niin monta kertaa, että nurin kuviota on työn alusta lähtien laskien = 9.
Aloita kärkikavennukset ensimmäisellä päällispuikolla seuraavasti:
Kudo 2 silmukkaa oikein, 2 oikein yhteen. Kudo näin koko kerros loppuun asti.
Kudo seuraavat kaksi kerrosta oikein.
Kudo 1 silmukka oikein 2 silmukkaa oikein yhteen. Kudo näin koko kerros loppuun asti.
Kudo seuraava kerros oikein.
Kudo 2 silmukkaa oikein yhteen koko kerros.
Katkaise lanka ja vedä se kaksinkertaisena (= silmukkana) loppujen 9 silmukan läpi. Vedä lanka lopuksi vielä viimeisen silmukan läpi ja kiristä.
Päättele sukassa roikkuvien lankojen päät ja näin SUKAT OVAT VALMIIT!
ja joskus vähän muidenkin. Kaikki tässä blogissa on enemmän tai vähemmän itse toteutettua. Toisinaan myös ohjeiden kera. Vain mielikuvitus olkoon rajana:)
torstai 6. lokakuuta 2016
VAUVAN SUKAT SOMALLA VARRELLA
tiistai 27. syyskuuta 2016
TAULUJEN TUUNAUSTA
Vanha blogi teksti se tämäkin. Siirretty toisesta blogistani ja nyt siis täällä.
Vuodelta 2014
Jo kymmenisen vuotta takaperin tyttäremme halusi sisustaa silloisessa kodissamme wc:n, joka oli hänen ja veljensä valtakunnassa, siis silloisen kotimme yläkerrassa. Tytär oli napannut joltakin Hesan shoppailu reissultaan City-lehden matkaansa ja sieltä hän bongasi kolme sivua, joista hän teki tuolloiseen wc:seen taulut. Ihan näitä kuvia varten suuntasimme tavaratalo Ikeaan ja sieltä tytär valitsi kuviin mieleiset taulunkehykset. Kotona hän asetti kuvat kehyksiin ja isänsä pienellä avustuksella ne asennettiin seinälle. Kun sitten muutimme tänne Villa Olaviin oli itsestään selvää, että tyttären tuunaamat taulut saisivat koristaa myös täällä uudessa kodissamme toista vessaamme.
Niin hienot kuin tyttären valitsemat kuvat tauluissa olivatkin olin jo pidemmän aikaa täällä Villa Olavin vessassa kaivannut ehkä hieman aikuisempia kuvia kehyksiin. Toisaalta alakerran vessassa oleva tapetti olin alkujaan tarkoitus asentaa myös yläkerran vessaan, mutta kuten jo joskus aiemmin olen kertonut ei remonttimiehiltä tapetin laitto yläkerran vessaan mennyt kuin Strömsössä ja siksi päädyimme laitattamaan kyseiselle seinälle puolipaneelin ja valkoista kolibria sen yläpuolelle. Niinpä sitten, näin neljä vuotta taloa
asutettuamme, sain idean laittaa tapettia noihin alussa mainitsemiini kehyksiin. Näin saisin palan tätä kaunista tapettia myöskin yläkerran vessaan.
Muutaman viikon, tai no okei, saattoi siinä mennä ehkä muutama kuukausi, jälkeen, tartuin vihdoin työhön. Lopputuloksena juurikin sellaiset taulut kuin olin mielessäni kuvitellutkin.
Yksi tyttäremme tuunaamista tauluista sai jäädä entiselleen. Kuvastaahan tuo teksti kivasti vessan luonnetta.
tiistai 13. syyskuuta 2016
MAGICLOOP TEKNIIKALLA LAPASET YKSI VUOTIAALLE
Ja näitä takautumiahan riittää aina vaan, eli siirretty teksti toisesta blogistani. Kuten huomaatte jo ekasta lauseesta, tämä teksti julkaistu noin puolitoista vuotta aiemmin, mutta nyt siis täällä.
Loma viikkoni (maaliskuu 2015) meni pitkälti itseäni uusiin juttuihin haastaen. Yksi tällainen juttu oli tämä Magic loop tekniikka. Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt tuo tekniikka tarkoittaa sitä, että voit kutoa pyöröpuikolla suljettua neuletta silloinkin kun pyöröpuikko on liian pitkä tai haluat kutoa esim. molemmat lapaset samanaikaisesti, kuten minä nyt tein.
Alkuun ajattelin ettei tässä ole mitään järkeä ainakaan ajallisesti, sen verran hidasta oli aina siirrellä pyöröpuikon puikkoja. Työn kuitenkin hieman edetessä aloin pitämään tästä tekniikasta ja vaikkei työ ehkä edelleenkään edennyt aivan yhtä ripeään tahtiin kuin sukka kerrallaan kudottaessa, oli sen kutominen tällä tekniikalla niin koukuttavaa, ettei kudinta malttanut käsistään laskea ennen kuin työ oli valmis.
Varmasti tulen tätä tekniikkaa käyttämään toistekin.
Jos innostut kokeilemaan Magic loop tekniikkaa suosittelen ottamaan mallia esim.
Magic loop tekniikka ohjeella tai googlettamalla itse netistä.
ITSE LAPASEN OHJE 1-2 vuotiaan lapaselle, Magic loop tekniikalla tai perinteiseen malliin menee seuraavanlaisesti.
Luo 36 silmukkaa. Kudo 2 oikein, 2 nurin kerroksia 20, jonka jälkeen aloitetaan kämmenselän puolella kuviota, kutomalla molempien lapasten 18 ensimmäistä silmukkaa seuraavaa kuviota
Kaksi kerrosta 2 oikein, 2 nurin. Kaksi kerrosta 1 nurin, 2 oikein, 1 nurin. Kaksi kerrosta 2 nurin, 2 oikein. Kaksi kerrosta 1 oikein, 2 nurin, 1 oikein.
Kudo molempien lapasten toisella puikolla viimeiset 18 silmukkaa / lapanen, oikeaa neuletta.
Kudo vielä 2 kerrosta 2 oikein, 2 nurin. Ota seuraavaksi oikean puolen kerroksilla ensimmäisestä lapasesta 6 viimeistä silmukkaa syrjään (laittaen ne langan pätkälle) ja toisesta lapasesta 6 ensimmäistä silmukkaa syrjään (laittaen ne langan pätkälle).
Jatka nyt kuvion tekoa normaalisti, eli
kudo
Kaksi kerrosta 1 nurin, 2 oikein, 1 nurin. Kaksi kerrosta 2 nurin, 2 oikein. Kaksi kerrosta 1 oikein, 2 nurin, 1 oikein.
Ja aloita kuvio alusta:

Kaksi kerrosta 2 oikein, 2 nurin. Kaksi
kerrosta 1 nurin, 2 oikein, 1 nurin. Kaksi kerrosta 2 nurin, 2
oikein. Kaksi kerrosta 1 oikein, 2 nurin, 1 oikein.
Kudo molempien lapasten toisella puikolla viimeiset 18 silmukkaa / lapanen, oikeaa neuletta.
Kun työn korkeus on cm, aloita kärkikavennukset seuraavasti:
Kudoa 2 oikein, 2 oikein yhteen neuletta koko kerros.
Kudo kaksi kerrosta oikein
Kudo 1 oikein, 2 oikein yhteen koko kerros.

Kudo viimeinen kerros kaksi oikein yhteen.
Vedä lanka jäljelle jääneiden silmukoiden läpi ja päättele työ.
ps. kuvassa puikoilla jo toinen tekemäni lapas pari.

maanantai 12. syyskuuta 2016
VILLASUKAT PITKÄLLÄ VARRELLA
Ja taasen näitä takautumia. Toisinsanoen, teksti pelastettu toisesta blogistani, jossa olen tämän ohjeen julkaissut 2014 helmikuussa.
Nyt siis siirrän tämänkin ohjeen tähän käsityöpainotteiseen blogiini. Toivottavasti jollekin on tästä apua:)
Tyttären sukat valmistuivat jo noin kuukausi takaperin (tammikuussa 2014) ja ovat siis jo tyttärellä kovassa käytössä. Sukkia
oli todella mukava tehdä ja innostuinkin nyt ostamaan seuraaviin sukkiin langat. Ensin pitäisi vain saada miehen villapusero valmiiksi. Villapuseron valmistumista odotellessa, tässä ohje sukkiin, jos joku haluaisi vaikka kokeilla kutoa samanlaiset. (Olen pyrkinyt tekemään ohjeesta seikkaperäisen, jos löydät siitä virheitä tai sinulla on kysyttävää, niin yritän toimia viestisi mukaan.)
OHJE;
PITKÄVARTISIIN SUKKIIN TARVITSET:
KAKSI KERÄÄ SEITSEMÄN VELJESTÄ LANKAA
5 SUKKAPUIKKOA
SEKÄ PALMIKOIDEN TEKOON YHDEN SUKKAPUIKON TAI VAIKKA COCTAIL TIKUN, kutsun tässä ohjeessani tätä puikkoa " VARAPUIKOKSI"
OHJE (NAPAKALLA VARRELLA, jos siis haluaa tehdä löysemmät sukat niin ohjeeseen kannattaa lisätä yksi palmikkokuvio eli 10 silmukkaa).
Tässä ohjeessani on kymmenen sääntö, eli kaikkea tehdään 10 kertaa. On siis äärimmäisen helppo muistaa.
LUO 46 SILMUKKAA (14 silmukkaa puikolle)
KUDO 2 OIKEIN, 2 NURIN NEULETTA 10 KERROSTA, JONKA JÄLKEEN ALOITETAAN PALMIKKOKUVION TEKO SEURAAVASTI:
KERROKSET 1-10
KUDO JOKAISELLA PUIKOLLA 2 OIKEIN, 3 NURIN, 4 OIKEIN, 3 NURIN, 2 OIKEIN.
KUDO 11. KERROS SEURAAVASTI:
( Muista tehdä toinen säärystin siten, että palmikossa nostat "VARAPUIKOLLE" tulevat silmukat aina työn eteen ja vastaavasti toisessa säärystimessä aina työn taakse.)
NOSTA ENSIMMÄISEN PUIKON 2 ENSIMMÄISTÄ SILMUKKAA KUTOMATTA PUIKOLLE, KUDO 3 NURIN NOSTA 2 SILMUKKAA "VARAPUIKOLLE" TYÖN ETEEN.
KUDO 2 SEURAAVAA SILMUKKAA OIKEIN, KUDO NYT " VARAPUIKOLLA" OLEVAT 2 SILMUKKAA OIKEIN. 3 NURIN, NOSTA TAAS 2 SILMUKKAA "VARAPUIKOLLE" TYÖN ETEEN JA KUDO SEURAAVAT 2 SILMUKKAA OIKEIN.
KUDO NYT VAPAAKSI JÄÄNEELLE PUIKOLLE "VARAPUIKOLLA" OLEVAT 2 SILMUKKAA OIKEIN, 3 NURIN, NOSTA 2 SILMUKKAA "VARAPUIKOLLE" TYÖN ETEEN.

KUDO 2 SEURAAVAA SILMUKKAA OIKEIN, KUDO NYT "VARAPUIKOLLA" OLEVAT 2 SILMUKKAA OIKEIN. 3 NURIN, NOSTA TAAS 2 SILMUKKAA "VARAPUIKOLLE" TYÖN ETEEN JA KUDO SEURAAVAT 2 SILMUKKAA (silmukat jotka nostit ensimmäisellä puikolla kutomatta puikolle) OIKEIN.
KUDO KERROKSIA 1-11 OHJEEN MUKAAN, NIIN, ETTÄ SINULLA ON LOPULTA 10 KERTAA PALMIKKOKUVIO SÄÄRYSTIMESSÄ. KUDO VIIMEISEN PALMIKKOKUVION TEON JÄLKEEN (= 11. KERROS) VIELÄ KERROKSET 1-10 JA TÄMÄN JÄLKEEN SEURAAVAA KUVIOTA:
KUDO 2 OIKEIN, 2 NURIN NEULETTA 10 KERROSTA, JONKA JÄLKEEN VOIT PÄÄTELLÄ KAIKKI SILMUKAT.
TEE TOINEN SÄÄRYSTIN PEILIKUVIOKSI OHJEELLA:

NOSTA ENSIMMÄISEN PUIKON 2 ENSIMMÄISTÄ SILMUKKAA KUTOMATTA PUIKOLLE, KUDO 3 NURIN NOSTA 2 SILMUKKAA "VARAPUIKOLLE" TYÖN TAAKSE.
KUDO 2 SEURAAVAA SILMUKKAA OIKEIN, KUDO NYT " VARAPUIKOLLA" OLEVAT 2 SILMUKKAA OIKEIN. 3 NURIN, NOSTA TAAS 2 SILMUKKAA "VARAPUIKOLLE" TYÖN TAAKSE JA KUDO SEURAAVAT 2 SILMUKKAA OIKEIN.
KUDO NYT VAPAAKSI JÄÄNEELLE PUIKOLLE "VARAPUIKOLLA" OLEVAT 2 SILMUKKAA OIKEIN, 3 NURIN, NOSTA 2 SILMUKKAA "VARAPUIKOLLE" TYÖN TAAKSE.

KUDO 2 SEURAAVAA SILMUKKAA OIKEIN, KUDO NYT "VARAPUIKOLLA" OLEVAT 2 SILMUKKAA OIKEIN. 3 NURIN, NOSTA TAAS 2 SILMUKKAA "VARAPUIKOLLE" TYÖN TAAKSE JA KUDO SEURAAVAT 2 SILMUKKAA (silmukat jotka nostit ensimmäisellä puikolla kutomatta puikolle) OIKEIN.
HUOM! VARAPUIKOLLE JÄÄNEET KAKSI SILMUKKAA KUDOTAAN OHJEEN 1-10 KERROSTA MUKAAN, ENSIMMÄISELLE PUIKOLLE.
KUDO KERROKSIA 1-11 OHJEEN MUKAAN, NIIN, ETTÄ SINULLA ON LOPULTA 10 KERTAA PALMIKKOKUVIO SÄÄRYSTIMESSÄ. KUDO VIIMEISEN PALMIKKOKUVION TEON JÄLKEEN (= 11. KERROS) VIELÄ KERROKSET 1-10 JA TÄMÄN JÄLKEEN ALOITETAAN KANTAPÄÄN TEKO:
NEULO 1. PUIKON SILMUKAT 4:LLE PUIKOLLE (4:llä puikolla nyt =28 silmukkaa). JÄTÄ MUUT SILMUKAT (= puikoilla 2 ja 3 olevat silmukat) ODOTTAMAAN.
KÄÄNNÄ TYÖ (sukan nurja puoli) JA NOSTA 1. SILMUKKA NEULOMATTA, NEULO LOPUT 27 SILMUKKAA NURIN. KÄÄNNÄ TAAS TYÖ (sukan oikea puoli) JA *NOSTA 1. SILMUKKA NEULOMATTA, NEULO 1 SILMUKKA OIKEIN* - TOISTA TÄTÄ KOKO KERROKSEN AJAN.
KUDO NÄITÄ KAHTA KERROSTA (=vahvennettu neule) VIELÄ 14 KERTAA, eli niin kauan, että kantapäässä on silmukkakerroksia =28.
NEULO VIELÄ NURJAKERROS, jotta voit aloittaa kantapään kavennukset sukan oikealla puolella.
KUDO EDELLEEN VAHVENNETTUA NEULETTA. NEULO SILMUKOITA PUIKOILTA, KUNNES JÄLJELLÄ ON 10 SILMUKKAA, TEE NYT YLIVETOKAVENNUS (kavennus ohje sivuilla; http://www.garnstudio.com/lang/fi/video.php?id=208 ),
KÄÄNNÄ TYÖ.
NOSTA ENSIMMÄINEN SILMUKKA NEULOMATTA JA NEULO 8 SILMUKKAA NURIN, NEULO 2 SEURAAVAA SILMUKKAA NURIN YHTEEN. KÄÄNNÄ TAAS TYÖ.
NOSTA 1 SILMUKKAA NEULOMATTA JA NEULO KUNNES JÄLJELLÄ ON 9 SILMUKKAA, TEE YLIVETOKAVENNUS JA KÄÄNNÄ TYÖ. JATKA NEULOMISTA EDELLÄ MAINITULLA TAVALLA, KUITENKIN SITEN, ETTÄ SIVUSILMUKAT VÄHENEVÄT KAIKEN AIKAA JA KESKELLÄ OLEVAT NEULOTTAVAT SILMUKAT PYSYVÄT VAKIONA ELI 10 SILMUKKAA.
KUN SIVUSILMUKAT OVAT LOPPU, POIMI VAPAALLE PUIKOLLE KANTALAPUN VASEMMASTA REUNASTA 14 SILMUKKAA. NEULO NYT POIMITUT SILMUKAT OIKEIN PUIKOLLE I. NEULO II JA III PUIKKOJEN SILMUKAT OIKEIN. POIMI SITTEN KANTALAPUN OIKEASTA REUNASTA 14 SILMUKKAA. NEULO NÄMÄ POIMITUT SILMUKAT OIKEN PUIKOLLE IV. NEULO (puikolta jossa kantalapun 10 silmukkaa ovat) 5 SILMUKKAA PUIKOLLE IV JA LOPUT 5 SILMUKKAA VAPAALLE PUIKOLLE (neulo tälle puikolle vielä puikon I silmukat).
JATKA PUIKOILLA II & III PALMIKKOKUVION NEULONTAA JA PUIKOILLA I & IV OIKEAA NEULETTA (eli sileänä neuleena). (Puikoilla = 68 silmukkaa)
"ALOITA KIILAKAVENNUKSET PUIKOLLA I, NEULOEN PUIKON LOPUSSA 2 VIIMEISTÄ SILMUKKAA OIKEIN YHTEEN". SEKÄ PUIKON IV ALUSSA 2 ENSIMMÄISTÄ SILMUKKAA YLIVETÄEN OIKEIN YHTEEN.
NEULO YKSI VÄLIKERROS JA TOISTA KAVENNUKSET "".
NEULO KAVENNUSKERROKSEN JÄLKEEN KAKSI VÄLIKERROSTA. NEULO TAAS KAVENNUSKERROS "" JA SITTEN VÄLIKERROKSIA KOLME.
NEULO VUOROTELLEN KAVENNUSKERROS ""-OHJEEN MUKAISESTI JA VÄLIKERROKSIA (lisäten välikerroksiin joka kerta 1 kerros lisää).
VOIT LOPETTAA KAVENNUKSET KUN KAIKILLA PUIKOILLA ON 14 SILMUKKAA. (Sovita sukkaa jalkaan ja jos se tuntuu väljälle voit kaventaa vielä muutaman silmukan tarpeen mukaan.)
JATKA SILEÄÄ NEULETTA JA PUIKOILLA II & III PALMIKKOKUVION TEKOA, KUNNES PIKKUVARVAS ON NEULEEN PEITOSSA.
TEE LOPUKSI KÄRKIKAVENNUKSET SEURAAVASTI;
PUIKKOJEN I & III LOPUSSA NEULO 2 SILMUKKAA OIKEIN YHTEEN JA PUIKKOJEN II & IV ALUSSA, 1 SILMUKKA OIKEIN, NEULO SITTEN YLIVETOKAVENNUS.
TEE NÄITÄ KAVENNUKSIA JOKA TOINEN KERROS, KUNNES JOKAISELLA PUIKOLLA ON ENÄÄN 7 SILMUKKAA JÄLJELLÄ.
TEE NYT KAVENNUKSIA JOKAISELLA KERROKSELLA.
KUN JOKAISELLA PUIKOLLA ON JÄLJELLÄ ENÄÄN 2 SILMUKKAA, VEDÄ LANKA NÄIDEN LÄPI JA PÄÄTTELE TYÖ HYVIN.

maanantai 29. elokuuta 2016
KOLME VUOTIAAN SUKAT, PÖLLÖKUVIOLLA
Meidän tyttärentytär (lue: ukin ja mumman päivänsäde) on jo reilut kaksi ja puoli vuotta vanha. Näin kesän kääntyessä kohti syksyä, on siis aika aloittaa sukkien ja lapasten kutominen. Pysyvät sitten tyttärentyttären kädet ja jalat lämpiminä kun on lämmintä ylle.
Hommahan alkoi siitä, että mietin millaisella kuviolla sekä sukat, että lapaset kutoisin. Pidän kovasti niin palmikko- kuin junakuviostakin. Nyt olisi tarkoitus kokeilla vaihtelun vuoksi jotain uutta kuviota. Googlettamalla löysinkin pöllökuvion, jota oli pakko päästä kokeilemaan. Lisäksi itselleni uusi haaste oli aloittaa sukan kudonta varpaiden kärjestä, sillä käsitöissä rakastan tällaisia haasteita ja itsensä likoon laittamista.
Löytämäni ohje ei aluksi tahtonut aueta minulle millään ja sen vuoksi teenkin nyt ohjeesta oman versioni, muille kovakalloisille, jotka tarvitsevat ohjeen tarkempaa avaamista, jotta pääsisivät työssään edes alkuun.
OHJE 3 VUOTIAAN PÖLLÖSUKKIIN
kudottuna kärjestä nilkan varteen
Lanka: jämä lankakerä (hiukan paksumpaa kuin
7 veljestä)
Puikot: 3 1/2
Pöllön silmät paljeteista.
* Luo kuusi silmukkaa
ja neulo ensimmäinen kerros oikein.
* Tee nyt uudet kuusi silmukkaa kahdelle
lisäpuikolle seuraavasti:
- kudo työn alareunasta kolme uutta silmukkaa
omalle puikolleen
- kudo kolmannelle puikolle (edelleen työn
alareunasta silmukoita tehden) kutoen
ensimmäinen silmukka sekä etu-että
takareunastaan (= 2 silmukkaa) ja toinen
silmukka normaalisti (= 3 silmukkaa/puikko)
* Laita merkkilanka kierroksen alkuun ja kudo
ensimmäisellä puikolla olevat kolme
ensimmäistä silmukkaa oikein neuleena uudelle puikolle. Sekä kolme jäljelle jäänyttä silmukkaa
oikein omalle puikolleen. ( Nyt sinulla pitäisi
olla neljä puikkoa käytössäsi ja jokaisella
puikolla kolme silmukkaa.)
* kudo kaksi puikkoa oikeaa neuletta (nyt sinun
pitäisi olla merkkilangan kohdalla, eli työn
alussa.)
"* Kudo nyt kerroksen ensimmäinen puikko
oikeaa, puikon viimeinen silmukka kudotaan
sekä silmukan takaa, että edestä (= lisätään
puikolle yksi silmukka).
* Kudo toinen puikko oikeaa neuletta, puikon
ensimmäinen silmukka kudotaan sekä
silmukan takaa, että edestä (= lisätään
puikolle yksi silmukka).
* Kudo kolmas puikko oikeaa, puikon viimeinen
silmukka kudotaan sekä silmukan takaa, että
edestä (= lisätään puikolle yksi silmukka).
* Kudo neljäs puikko oikeaa, puikon
ensimmäinen silmukka kudotaan sekä silmukan
takaa, että edestä (= lisätään puikolle yksi
silmukka)."
Jatka " " - kerroksia, kunnes jokaisella neljällä
puikolla on seitsemän silmukkaa.
* Kudo yksi kerros oikein ja tee vielä tämän
jälkeen kerran lisäykset " " - ohjeen mukaisesti.
* Kudo yksi kerros oikein ja tee nyt lisäykset
vain ensimmäisellä ja kolmannella puikolla.
Työssäsi pitäisi nyt olla silmukoita seuraavasti:
1. puikko yhdeksän silmukkaa,
2. puikko kahdeksan silmukkaa,
3. puikko yhdeksän silmukkaa,
4. puikko kahdeksan silmukkaa.
= 34 silmukkaa.
* Kudo 20 kerrosta oikeaa neuletta.
KANTAPÄÄN kudonta
* Kudo puikoilla yksi ja neljä oikeaa (edessä oik.
ja takana nurin) neuletta 16
kerrosta. (Puikot kaksi ja kolme kutomatta.)
* Kudo kantalappu kavennuksineen näin:
- Kudo yhdeksän silmukkaa oikeaa ja seuraavat
kaksi silmukkaa takareunoistaan yhteen, yksi
oikein.
- Käännä työ.
- Kudo nyt kolme nurin, kaksi silmukkaa nurin
yhteen ja yksi nurin.
- Käännä työ.
- Kudo neljä oikein, kaksi silmukkaa
takareunoistaan yhteen, yksi oikein.
- Käännä työ.
- Kudo viisi nurin, kaksi silmukkaa nurin
yhteen ja yksi nurin.
- Käännä työ.
- Kudo kuusi oikein, kaksi silmukkaa
takareunoistaan yhteen, yksi oikein.
- Käännä työ.
- Kudo seitsemän nurin, kaksi silmukkaa nurin
yhteen ja yksi nurin.
- Käännä työ.
- Kudo kahdeksan oikein, kaksi silmukkaa
takareunoistaan yhteen.
- Käännä työ.
- Kudo kahdeksan nurin, kaksi silmukkaa nurin
yhteen.
- Käännä työ ja kudo yhdeksän oikein.
* Nosta (= luo) kantalapun vasemmasta reunasta
kahdeksan uutta silmukkaa.
* Kudo kaksi seuraavaa puikkoa oikein.
* Nosta (= luo) kantalapun oikeasta reunasta
kahdeksan uutta silmukkaa.
Aloita kavennukset seuraavasti:
"* Kudo kantapään yhdeksän silmukkaa oikein.
* Kudo kantalapun vasemmasta reunasta
oikeaa, kunnes puikolla jäljellä on kolme
silmukkaa.
Kudo kaksi silmukkaa takareunoistaan oikein
yhteen ja yksi oikein.
* Kudo puikot 2 & 3 oikeaa neuletta.
* Kudo kantalapun oikeasta reunasta yksi oikein,
kaksi silmukkaa oikein yhteen ja loput
puikolla olevat silmukat oikein."
Jatka " " - ohjeen mukaan kudontaa seuraavat
kaksi kerrosta. Nyt puikoilla tulisi olla
= 36 silmukkaa.
* Kudo kaksi kerrosta oikein.
RESORI
* Kudo seuraavat viisi kerrosta kaksi oikein,
kaksi nurin neuletta.
(Huomioi, että neljällä puikollasi on eri määrät
silmukoita.)
* Kuudennella kerroksella luo yksi uusi
silmukka, jokaisen puikon keskelle.
* Kudo kerros oikeaa.
* Seuraavalla kerroksella kudo oikeaa ja luo yksi
uusi silmukka, jokaisen puikon keskelle.
(Puikoilla tulisi nyt olla = 44 silmukkaa.)
* Kudo vielä neljä kerrosta oikeaa.
PÖLLÖKUVION TEKO
* Tarkista, että puikoilla 1 & 2 sekä puikoilla
3 & 4 on molemmilla = 22 silmukkaa, jotta
kuviot jakautuvat sukan varteen tasaisesti.
Nyt ohjeistan kudonnat puikoilla 1 & 2 sekä
puikoilla 3 & 4. En siis puikoittain!
* Kudo seitsemän oikein, kahdeksan nurin,
seitsemän oikein (siis puikot 1 & 2).
- Kudo seitsemän oikein, kahdeksan nurin,
seitsemän oikein (siis puikot 3 & 4). (1. krs.)
"* Kudo viisi oikein, kaksi nurin, kahdeksan
oikein, kaksi nurin, viisi oikein
(siis puikot 1 & 2).
- Kudo viisi oikein, kaksi nurin, kahdeksan
oikein, kaksi nurin, viisi oikein
(siis puikot 3 & 4)." (2. krs.)
* Toista " "- merkitty kerros. (3. krs.)
* " Kudo viisi oikein, kaksi nurin, nosta kaksi
silmukkaa apupuikolle työn taakse.
Kudo kaksi oikein ja apupuikolta
kaksi silmukkaa oikein.
Nosta kaksi silmukkaa apupuikolle työn
eteen. Kudo kaksi oikein ja apupuikolta
kaksi silmukkaa oikein. Kaksi nurin, viisi
oikein." Toista " " puikoilla 3 & 4. (4. krs.)
* Kudo seitsemän kerrosta (kerrokset 5-11)
seuraavasti:
* Kudo viisi oikein, kaksi nurin, kahdeksan

(siis puikot 3 & 4).
Kerroksella 12:

oikein." Toista " " puikoilla 3 & 4.
Kerroksella 13:

seitsemän oikein (siis puikot 3 & 4).
Kerrokset 14-15:
* " Kudo viisi oikein, kaksi nurin, yksi oikein,
kaksi nurin, kaksi oikein, kaksi nurin, yksi
oikein, kaksi nurin, viisi oikein."
Toista " " puikoilla 3 & 4.
Kerrokset 16-17:

(siis puikot 3 & 4)."
Kerros 18:

Kerros 19:

* Kudo seuraavat neljä kerrosta oikein.

Päättele silmukat ja kudo toinen sukka
samalla ohjeella:)
Kun olet kutonut molemmat sukat on vuoro
päätellä langat ja ommella pöllöille silmät.
Useissa ohjeissa silmät laitetaan napeista. Itse
päädyin kuitenkin paljetteihin, sillä ajattelin
nappien saattavan painaa jalkaa esim. kengät
jalassa.
Näin pöllösukat ovat valmiina käyttöön!
LOPPU PÄÄTELMÄ TYÖN
ONNISTUMISESTA
Koska tein sukat perusohjetta paksummalla
langalla, sukista tuli hiukan isohkot kolme
vuotiaalle. Toista sukkaa tehdessäni, totesin
langan loppuvan, eikä samaa lankaa
tietenkään ollut enään jäljellä. Tein siis sukan
loppuun lähes saman värisellä langalla, joka
kuitenkin oli vielä hieman paksumpaa kuin
käyttämäni lanka työn alussa.
Näistä seikoista huolimatta sain mielestäni
hyvän ohjeen aikaiseksi ja tästä on itsenikin
hyvä jatkaa uusien sukkien kudontaa. Tällä
kertaa myös lankojen osalta täydellisyyttä
tavoitellen.
Mainittakoon vielä mistä olen löytänyt
ohjeen, jota olen siis muutellut.
Pöllösukat blogissa: hillankukka
Hillankukka myös kertoo käyttäneensä seuraavia lähteitä:
Sukan neulomiseen kärjestä löytyy hyvä ohje mm.
Ulla-neulelehdestä.
Idean Pöllö-kuvioon sain Ravelryn ihmeellisestä
maailmasta alun perin Kate Daviesin Owls-paidasta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)